keskiviikko, 14. maaliskuuta 2012

kotia kohti.

tänään alkoi kotimatka. :/ ei olisi kyllä millään halunnut lähteä- varsinkaan se pilvetön taivas ja parinkymmenen asteen lämpötila eivät helpottaneet asiaa.

nyt ollaan yötä La Ciotatissa. täällä lenkki juostu ja ruoat nakerreltu ja vähitellen nukkumaan, että jaksaa huomenna jatkaa matkaa taas lenkkeilyn ja ruokailun jälkeen.

sunnuntaiaamuna pitäisi laivan kolahtaa satamaan helsingissä. silloin siis virallisesti paluu sinne pimeään jääkaappiin. sulatelkaa ahkerasti lumia siellä siihen asti- föönimanifesti!!

perjantai, 2. maaliskuuta 2012

joo!

nyt alkaa olla toivotunlaiset säät, tänään tosin oli sangen kylmää (+14) ja puolipilvistä. muuten ollut siellä lähempänä 20:tä ja pilvetöntä. surullista kuitenkin on, että sisällä on edelleen kylmempi kuin ulkona..

enää reilu viikko ja kotimatka alkaa. muuten sinne loskan sekaan ei olisi mikään kiire, mutta kyllä aika alkaa käydä sen verran pitkäksi täällä, että ihmisten näkemistä jo kaipaa.

sunnuntai, 26. helmikuuta 2012

pitkästä aikaa.

siitä onkin vähän aikaa kun viimeksi kirjoittelin. syynä saattaa olla se, että viimeisen viikon oli jari seurana ja sen myötä myös enemmän ohjelmaa. säät ovat täällä lämmenneet huimasti; nyt näyttäisi olevan varjossa +18, tuuli tosin kiusaa taas. auton kanssakin oli ihan tekemistä pysyä omalla kaistalla. luulen, että kitkoista oli hyötyä ainakin siinä, ettei sivusuunnassa liukunut kuin puoli kaistaa..

näitä kauniita säitä lähdimme kuitenkin ke-to andorraan lomailemaan. ke vietettiin lähinnä shoppaillen ja to pyreneiden rinteillä. hotelli oli henkilökuntaa lukuunottamatta oikein hyvä.. paikan monitoimitäti nimittäin (todennäköisesti omistaja tms) kuolasi koko reissun jarin perään. kehuja sateli, hymy oli korvissa ja torstaina aamiaisella iskettiin vielä kovat panokset pöytään: päällä olivat vain legginsit. röyhkeää, sanon minä! rinteet olivat kuitenkin hyvässä kunnossa ja sää oli loistava (muutama aste pakkasta ja pilvetön taivas).. jaristakin paljastui hurja alppihiihtäjä! siis kerrassaan hieno loma- lautailulasien rajoja myöten (kenellä rusketus, kenellä palaneet).

andorra

andorra

crau roig, andorra

kyllä miehen kengistä tunnistaa

älä anna varusteiden hämätä!

pyreneet

perjantaina käytiin ajamassa reilu neljä tuntia. sää oli silloinkin aivan mahtava; ei tuulta nimeksikään ja lämmintä oli parikymmentä astetta. tällaista elämän pitää olla. nyt vain toivotaan, että säät jatkuvat samanlaisina vielä seuraavat kaksi viikkoa ja siirtyvät sitten suomen puolelle.

torstai, 16. helmikuuta 2012

vent fort.














Tässä taas kuvamateriaalia viimeiseltä viideltä päivältä (Barcelona + kotiseutu).

Tänään lähti taas yksi retkikunta takaisin Suomeen. Seuraavaa odotellessa (onneksi vain kaksi päivää). Tänään on taas tuullut ihan kiitettävästi, muuten lämpötilat alkavat olla jo vähitellen inhimillisiä (+15). Sunnuntaina kun hain porukkaa kentältä oli lämpötila -8,5, tänään samalla kohdalla +8,5.

 

sunnuntai, 12. helmikuuta 2012

kiirettä pitää.

eihän täällä ehdi edes blogia päivittää, kun päivät kuluvat kaikenlaisten puuhien parissa. ilokseni voin kuitenkin todeta, että torstaina pääsin taas pitkästä aikaa ajamaan. vähän kun nousi ylös, niin johan siellä heti tuli lunta vastaan- mutta ei se menoa haitannut. joudun ehkä myös nöyrtymään ja myöntämään, että pitkät ajohousut eivät ole ihan mikään turha hankinta. en tiennyt, että ajaminen voi olla +2 niinkin miellyttävää. myös eilen pääsin ajamaan, se lenkki tosin jäi vähän lyhyeksi mm. sangen ihastuttavien tuuliolosuhteiden vuoksi. tilanteesta ehkä kertoo jotain se, kuinka tasaisella tienpätkällä toiseen suuntaan matka kesti 31min ja takaisin 11min. aika paljon on siis edelleen tullut juostua, mutta eipä siinä mitään. kyllä ajaa vielä varmaan ehtii.


torstaina saapui myös uusi tiskikone. hohoo, mitä luksusta! (se tosin haisee oudolta) ehkä sekin on vain sitä uutuuden viehätystä, uuden tiskikoneen 'tuoksu' ei vain jotenkin tunnu yhtä glamorousilta kuin vaikka uuden auton tuoksu. any way, nyt tiskit eivät enää kasaudu tiskialtaaseen odottamaan peseytymistään, vaan pääsevät piiloon tiskikoneen syövereihin (millin siivouskikka nro.6).

tänään sain taas seuraa, ja tämä huvihan jatkuu keskiviikkoon asti. päivä kului lähinnä barcelonassa pyöriessä. laitan lisäinfoa ja kuvia kiinnostuneille lähipäivinä. huomenna ohjelmassa lähiseudun nähtävyyksien tutkailua.

keskiviikko, 8. helmikuuta 2012

kehitystä.

02.02.2012

talvinen sää

Tänään sain nyt haettua sormukset, aika hienot ovat.

Viime viikolla tuli taas suoritettua mittauksia. Yleinen tredi näytti olevan se, että jarin mitat ovat kasvaneet ja minun tippuneet. Jos viime kuun mitat eivät enää muistu mieleen, niin suluissa ne:
                   Jari                  Milli
nilkka         21,9 (21,1)       21,7 (21,9)
pohje          39,9 (38,3)      36,0 (36,9)
reisi            56,8 (55,9)       54,6 (55,1)
vyötärö       86,5 (87,9)      67,0 (69,3)
Ja painosta on lähtenyt on lähtenyt se nelisen kiloa ja takapuolesta 3,8cm!! Että ihan hyvältä vaikuttaa.

maanantai, 6. helmikuuta 2012

hyrrr.

täällä on kylmä. kylmä. tuulee 130km/h ja +2. hyi että! jouduin tänään siirtymään sisähalliin uimaankin. (siellä oli sitten kummillisia käytäntöjä: kengät otettiin pois aulassa ja ennen pukuhuoneita kahlattiin nilkkoja myöten vesialtaassa, samoin pukuhuoneen ja suihkutilojen seinillä oli kylttejä joissa kiellettiin ottamatta uimapukua pois ja käyttämään ykisttäisiä pukukoppeja, jos läsnä on lapsia)

sain tänään autonkin takaisin normaalitilaansa eilisen ratsian jäljiltä. kun tulin takaisin barcelonasta, niin vähän ennen rajaa minut pysäytettiin ja auto pengottiin vararengaskoteloa ja hanskalokeroa myöten. myös matot ja muu irtaimisto revittiin irti. mitään en ymmärtänyt, kun itsepintaisesti julmannäköiset sedät vain puhuivat espanjaa. sitten pyöritettiin päätä, kun en ihan heti tajunut pompata avaamaan peräkonttia ja poistua odottamaan kolmen metrin päähän.